Siirry suoraan sisältöön

Johtosääntö

Vuoden 2026 johtosääntö on hyväksytty hallituksen kokouksessa 1/2026 (6.1.2026)

Puheenjohtajan tehtävänä on:

1. Kutsua koolle hallituksen kokoukset, valmistella ne ja johtaa puhetta niissä.

2. Toimittaa hallitukselle ja jäsenjärjestöille kokouksen esityslista kokouskutsun ohessa noin 5 päivää ennen kokousta.

3. Edustaa yhdistystä TYYn puheenjohtajatapaamisissa, yhdistyksen omissa tilaisuuksissa ja muissa tärkeissä tilaisuuksissa sekä hoitaa edustustehtäviä yhteistyökumppaneiden kanssa yhdessä muiden hallituksen jäsenten kanssa.

4. Jakaa tehtävät hallitukselle ja varmistaa, että hallituksen jäsenet suorittavat hoitaakseen ottamansa velvollisuudet mutta myös jaksavat tehtävässään.

5. Valvoa yhdistyksen sääntöjen ja toimintasuunnitelman toteutumista.

6. Tehdä TYYn järjestöilmoitus, toiminta-avustushakemus sekä mahdolliset projektiavustushakemukset yhdessä taloudenhoitajan ja muun hallituksen kanssa.

7. Valmistella toimintasuunnitelma sekä toimintakertomus yhdistyksen kokoukselle esitettäväksi yhdessä hallituksen kanssa.

8. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksessa kummikierrostapaamisista.

9. Pitää yhteyttä Turun yliopiston ylioppilaskuntaan ja tuoda tarvittava tieto tiedekuntajärjestölle.

Puheenjohtajalla on taloudellista päätäntävaltaa 50 euroa.

Varapuheenjohtajan tehtävänä on:

1. Avustaa hallituksen puheenjohtajaa missä tahansa hänen tehtävistään parhaalla mahdollisella, puheenjohtajan kanssa sovitulla tavalla.

2. Hoitaa hallituksen puheenjohtajan tehtäviä hänen ollessaan estynyt. 

3. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksessa kummikierrostapaamisista. 

4. Seurata Humanitaan jäsenjärjestöjen koulutuspoliittista kenttää, neuvoa järjestöjen hallituksia ongelmatilanteissa ja tarvittaessa ottaa ongelmat puheeksi hallituksen kokouksessa. 

5. Puheenjohtaa välillä kokouksia, vaikka puheenjohtaja olisi läsnä kokouksessa. 

Varapuheenjohtajalla on taloudellista päätäntävaltaa 50 euroa.

Sihteerin tehtävänä on:

1. Kirjata ylös kokouksessa käydyt keskustelut ja päätetyt asiat. 

2. Kirjoittaa edellä mainittujen pohjalta pöytäkirja, joka tulee laittaa hallituksen Google-driveen tarkastettavaksi viimeistään seitsemän (7) päivää kokouksen jälkeen. 

3. Tuoda tulostettu pöytäkirja seuraavana mahdollisena ajankohtana kokoukseen hyväksyttäväksi ja allekirjoitettavaksi sekä arkistoida se sekä paperisena että sähköisenä versiona. 

4. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksessa kummikierrostapaamisista.

Sihteerillä on taloudellista päätäntävaltaa 25 euroa.

Taloudenhoitajan tehtävänä on:

1. Huolehtia yhdistyksen omaisuudesta ja rahaliikenteestä: taloudenhoitaja maksaa laskut ja kulukorvaukset sekä tekee tilinpäätöksen ja tulo- ja menoarviot.

2. Tehdä vuoden aikana vähintään kaksi kertaa inventaario yhdistyksen omaisuudesta.

3. Huolehtia, että hallitus käyttää yhdistyksen rahoja maltillisesti ja budjetin puitteissa; taloudenhoitaja on selvillä yhdistyksen rahatilanteesta myös keskellä vuotta, ja hän tiedottaa tilanteesta hallitukselle.

4. Antaa 2-4 kertaa vuodessa taloudellisen katsauksen hallitukselle sekä tehdä välitilinpäätös esiteltäväksi syksyn alussa.

5. Tehdä TYYn toiminta-avustushakemus ja mahdolliset projektiavustukset yhdessä puheenjohtajan ja muun hallituksen kanssa.

6. Organisoida kannatustuotteiden myynti yhteistyössä kannatustuotteista vastaavien kanssa.

7. Avustaa yksittäisten tapahtumien budjetoinnissa ja talousarvioissa kyseisen tapahtuman vastuuhenkilöä. Tehdä yksittäisistä tapahtumista tuloslaskelma.

8. Huolehtia yhdistyksen arkistosta parhaaksi katsomallaan tavalla.

9. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksessa kummikierrostapaamisista.

10. Tarkastaa yhdistykselle tuleva posti ennen hallituksen kokouksia, toimittaa se hallituksen kokouksiin ja arkistoida tarvittaessa.

11. Jäsenrekisterin ylläpito ja päivittäminen.

Taloudenhoitajalla on taloudellista päätäntävaltaa 50 euroa.

Tiedottajan tehtävänä on:

1. Tiedottaa muista kuin koulutuspoliittisista asioista, erityisesti tapahtumista, kaikille Humanitaan jäsenjärjestöille. 

2. Toimia verkkovastaavana eli ylläpitää Humanitaan eri alustoja. 

3. Ylläpitää Humanitasin sosiaalisen median eri alustoja ja tiedottaa niiden avulla ajankohtaisista tapahtumista. 

4. Kehittää Humanitaan tiedotusta, esimerkiksi yliopiston intranetin avulla.

5. Päävastuu sosiaalisen median tiedotuksen kehittämisestä, kuten Facebook-sivusta ja Instagram-tilistä. 

6. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksessa kummikierrostapaamisista. 

Tiedotuksen tärkeimmät työvälineet: 

– Humanitaan kotisivut: www.humanitas.fi 

– Yhdistyksen sähköpostilistat:

  • humanitashallitus@utu.fi (hallituksen sisäinen sähköpostilista)
  • humanitas@lists.utu.fi (Humanitaan jäsenjärjestöjen hallitusähköpostilista)
    • humanistiopiskelijat@lists.utu.fi (henkilöjäsenlista) 

    – Sosiaalisen median kanavat: Facebook-sivu sekä Instagram-tili 

    -Muut kanavat: Turun ylioppilaslehti ja TYYn tapahtumakalenteri 

    Tiedottajalla on taloudellista päätäntävaltaa 25 euroa.

    Koulutuspoliittisten vastaavien yleinen tehtävä on:

    1. Valvoa aktiivisesti opiskelijoiden etua ja laatia parannusehdotuksia asioihin, jotka Humanitaan jäsenten mielestä kaipaavat korjausta. 

    2. Olla tietoinen ajankohtaisista koulutuspoliittisista asioista yleisesti sekä seurata aktiivisesti järjestöjen ja ylioppilaskunnan koulutuspoliittista viestintää, kuten uutis- ja kopokirjettä sekä TYYn Kolmas kanta -Facebook-ryhmää. 

    3. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksessa kummikierrostapaamisista. 

    4. Toimia yhteistyössä muiden hallituksen koulutuspoliittisten vastaavien ja hallinnon opiskelijaedustajien kanssa. 

    5. Huolehtia yhdessä muun hallituksen kanssa halloped-hakuun liittyvistä asioista. 

    6. Seurata aktiivisesti Humanitaan jäsenjärjestöjen koulutuspoliittista kenttää, neuvoa järjestöjen hallituksia ongelmatilanteissa ja tarvittaessa ottaa ongelmat puheeksi hallituksen kokouksessa.

    7. Laatia muistiot järjestämistään kopo-tapaamisista. 

    8. Kehittää ja uudistaa omaa toimintaansa yhdessä muiden kopojen kanssa.

    9. Olla tiiviissä yhteydenpidossa halloped-koordinaattoreiden kanssa. 

    Koulutuspoliittiset vastaavat jakavat keskenään seuraavat erityiset tehtävät: 

    1. Keväällä ja syksyllä toteutettavien kopo–pj-tapaamisten suunnitteleminen. 

    2. Yhteydenpito ainejärjestöjen kopoihin ja puheenjohtajiin. 

    3. TYYn järjestämiin kopo-sektorin tapaamisiin osallistuminen. 

    4. Palautteen kerääminen kopo-tapaamisista ja niistä koosteiden tekeminen. 

    5. Yhteydenpito filiaalijärjestöön. 

    6. Verkkosivujen kopo-palautelaatikon seuraaminen ja kopo-kyselyn laatiminen.

    Koulutuspoliittisilla vastaavilla on taloudellista päätäntävaltaa 25 euroa.

    Tapahtumavastaavien tehtävänä on:

    1. Yhdistyksen tapahtumien päävastuuhenkilöinä toimiminen ja tapahtumien järjestäminen yhdessä muun hallituksen ja mahdollisten työryhmien kanssa. Tapahtumia järjestetään toimintasuunnitelman ja hallituksen harkinnan mukaisesti. 

    2. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksessa kummikierrostapaamisista. 

    3. Tehdä työnjako yhdessä hallituksen kanssa tai vaihtoehtoisesti päävastuu ja työnjaon organisointi. 

    4. Tiedottaa järjestämistään tapahtumista yhteistyössä tiedottajan kanssa. 

    5. Mahdollisten hallituksen myyjäisten organisointi. 

    Tapahtumavastaavilla on taloudellista päätäntävaltaa 25 euroa.

    Projektivastaavan tehtävänä on:

    1. Vastata isommista projekteista, kuten risteilystä, ja varainkeruusta taloudenhoitajan kanssa.

    2. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksista. 

    3. Tehdä työnjako yhdessä hallituksen kanssa tai vaihtoehtoisesti päävastuu ja työnjaon organisointi. 

    4. Tiedottaa järjestöjen tapahtumista yhdessä tiedottajan kanssa.

    Projektivastaavalla on taloudellista päätäntävaltaa 25 euroa.

    Sosiaalipoliittisen vastaavan tehtävänä on:

    1. Järjestää ja kehittää sopo-tapaamisia ainejärjestöjen sosiaalipoliittisille vastaaville ja hyvinvointivastaaville.

    2. Kerätä sopo-tapaamisista palautetta lukukausien lopussa ja tehdä palautteista koosteet. 

    3. Pohtia tapoja, joilla tiedekuntajärjestö voisi järkevästi toimia sosiaalipoliittisella kentällä. Erityisesti tulee pohtia ainejärjestötoimijoiden ja hallinnon opiskelijaedustajien jaksamista.

    4. Seurata aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvää keskustelua ja tuoda asia tarpeen vaatiessa hallituksen kokoukseen. 

    5. Osallistua TYYn sopo-sektorin tapaamisiin.

    6. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoida suullisesti hallituksen kokouksessa kummikierrostapaamisista. 

    7. Huolehtia hallituksen jaksamisesta ja hyvinvoinnista yhdessä puheenjohtajan kanssa.

    8. Järjestää hyvinvointitapahtumia ja sopo-kyselyn. 

    9. Seurata verkkosivujen sopo-palautelaatikkoa.

    10. Kehittää oman pestinsä toimintaa. 

    11. Osallistua fuksitapahtumien ja tuutoroinnin kehitykseen. 

    12. Auttaa muita hallituslaisia opiskelijoiden sosiaalisuutta ja hyvinvointia tukevien tapahtumien järjestämisessä.

    13. Kerätä sopo-tapaamisissa palautetta tapahtuman onnistumisesta sekä kehitysehdotuksia tulevia tapahtumia ajatellen.

    Sosiaalipoliittisella vastaavalla on taloudellista päätäntävaltaa 25 euroa.

    Kansainvälisyysvastaavan tehtävänä on:

    1. Osallistua TYY:n International Council -tapaamisiin.

    2. Kontaktoida tiedekunnan kansainvälisiä opiskelijoita ja seurata kv-opiskelijoita koskevaa koulutuspolitiikkaa. 

    3. Tehdä Humanitaan englanninkielistä viestintää. 

    4. Kehittää oman pestinsä toimintaa.

    Kansainvälisyysvastaavalla on taloudellista päätäntävaltaa 25 euroa.

    Nettisivuvastaavan tehtävänä on:

    1. Ylläpitää ja päivittää Humanitaan nettisivuja.

    2. Julkaista tarkastetut ja hyväksytyt pöytäkirjat verkkosivuille. 

    3. Pitää yhteyttä omiin kummijärjestöihinsä ja raportoi kokouksessa. 

    4. Kehittää oman pestinsä toimintaa aktiivisesti.

    Nettisivuvastaavalla on taloudellista päätäntävaltaa 25 euroa.